En ole pitkään aikaan päivittänyt tänne taas mitään, mutta kuultuanne (tai, no, luettuanne), mitä elämässäni on viime aikoina tapahtunut, ymmärtänette varmasti, miksi olen ollut täällä niin inaktiivinen.
Kesä meni niin että hujahti, ja niinhän ajalla on tapana tehdä, hujahtaa, kun edessä on iso muutos. Kesäkuussa Kööpenhaminassa lomaillessani sain tietää, että pääsen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon luokanopettajaksi, jee! Jo tästä voin olla todellakin ylpeä, ja kiitollinenkin, että pääsin suoraan lukiosta yliopistoon, sillä sekään ei ole itsestäänselvyys. Minustako yliopisto-opiskelija? Kyllä vain! Tosin, ennen kuin sain tietää yliopiston opiskelupaikasta, sain tietää päässeeni myös Tampereen konservatorioon laulua opiskelemaan. Vähän pienempi jee, mutta sitäkin voin myhäillä mielessäni ja nauttia yliopistosta.
Toinen iso juttu, mikä selvisi aika piakkoin opiskelupaikan varmistumisen jälkeen, oli oman asunnon saaminen. Sain kahden hengen solusta kämpän KOASin kautta, ja etukäteen soluasuminen vähän jännittikin. Millainen kämppikseni tulisi olemaan? Osaanko asua omillani? Huolenaiheet osoittautuivat kaikin puolin turhiksi. Kämppikseni on mukava, siisti, hiljainen ja pari vuotta itseäni vanhempi opiskelijatyttö. Tulemme hyvin toimeen, vaikkei meistä välttämättä ylimpiä ystäviä tulisikaan. Pidämme yhteisistä tiloista hyvää huolta ja annamme toisillemme tilaa elää, sekä vaihdamme muutamat sanat kun olemme samassa tilassa. Oikein toimiva systeemi. Lisäksi hän tekee tosi hyvän tuoksuista ruokaa!
Parasta "yksin"asumisessa on ollut vapaus tehdä asiat juuri omalla tavalla ja omalla aikataululla, ja olen selvinnyt ainakin tähän asti oikein mainiosti. Kukapa olisi arvannut, että pyykinpesu ja vessan siivous olisivat ihan kivoja juttuja! En oikeastaan edes kaipaa takaisin kotikotiin, kun asiat ovat täällä Jyväskylässä menneet niin mallikkaasti. Tietysti kaipaan kavereitani ja Maisaa, omaa kissaani, mutta onneksi vanhemmat pitävät huolen, että saan säännöllisesti kuvia ja videoita siitä. Kavereidenkin kanssa olemme tiiviisti tekemisissä erilaisten sosiaalisten medioiden kautta, joten heidän olemassaolonsa ei tunnu liian kaukaiselta sekään.
Kaikkein jännittävin osuus, eli koulu, alkoi virallisesti tiistaina 29.8., mutta tuutorimme järjestivät meille pienen yhdessäoloillan jo maanantaille. Koulukaverini ovat aivan uskomattoman ihanaa porukkaa, enkä voisi olla iloisempi, että olen ympäröity näin loistavilla ihmisillä. Jo ensimmäisellä viikolla yhteishenki oli käsin kosketeltavaa ja ainakin itselläni on hyvin viihtyisää kaikkien uusien ihmisten keskellä.
Näihin kahteen ensimmäiseen opiskeluviikkoon on mahtunut paljon ohjelmaa (lue: kaikkea muuta kuin opiskelua). Avajaisbileitä käden jokaiselle sormelle, illanistujaisia, infotilaisuuksia, avajaismessut, fuksimökki (ei siitä sen enempää), muutama luento, nuuskintaa niin kirjaimellisesti kuin muillakin tavoilla, paljon uusia someyhteyksiä, Semmareiden keikka, paljon syömistä, norsufutisturnaus ja muutama muukin asia. Olen myös nauranut, jännittänyt ja nauttinut enemmän, kuin olen tiennyt olevan mahdollista. Olen täällä näiden ihmisten ja tapahtumien kanssa todella onnellinen.
Mitä jännittämiseen tulee, ilmoittauduin ennen koulun alkua musiikin pitkän sivuaineen perus- ja aineopintojen pääsykokeisiin tavallaan hetken mielijohteesta, mutta ihan tosissani. Siitä asti, kun tajusin kuuluvani opetusalalle lasten pariin, olen halunnut pystyä yhdistämään musiikin siihen niin tiivisti, kuin suinkaan mahdollista. Olen itse käynyt musiikkiluokan, ja haluan tarjota samanlaisen elämyksen muillekin. Nämä opinnot, joihin hain, antaisivat minulle pätevyyden toimia musiikinopettajana peruskoulussa.
Pääsykokeissa piti antaa näytteet sekä kitaralla, pianolla, vapaavalintaisella kolmannella soittimella että laululla. Päätin esittää pianolla Hayo Miyazakin animaatioelokuva Liikkuvan Linnan teemasta oma sovitukseni, kitaralla (omaa lauluani soinnuilla säestäen) Lintu lensi oksalle, nokkahuilulla The Beatlesin Hey Jude sekä laulaen West Side Storysta tuttu I Feel Pretty. Bonusohjelmanumerona esitin myös itselleni erittäin rakkaan Whitney Houstonin Saving All My Loven, ja omasta mielestäni koko koe meni hyvin. Kokeeseen kuului myös säestystehtävä pianolla, joka sekin meni hyvin, kiitos nuotinlukutaidon. Ajattelin heti esiintymisen jälkeen, että vaikken pääsisikään, voisin silti olla ylpeä itsestäni, ja palkitsinkin itseni kotiin tilatulla (aivan tajuttoman hyvällä) pizzalla ja elokuvalla.
Onneksi hain, sillä minut sitten ihan oikeasti valittiin, musiikin pitkää sivuainetta opiskelemaan! Olo ei tunnu vieläkään oikein todelliselta. Samalla pelottaa, mutta en malta odottaa kitaratunteja ja kaikkea! Yliopistouran urkenemisen jälkeen tämä on ehdottomasti paras asia, joka elämässäni on tapahtunut. Sen kunniaksi päätin olla laittamatta eilen herätystä tälle aamulle ja menin jo ennen yhdeksää nukkumaan.
Pitkät yöunet ovat, ainakin toistaiseksi, olleet harvinainen luksus. Toisaalta yliopistoelämä ja -juhlinta ajoittuvat aika lailla pelkästään viikolle ja arkipäiville, joten viikonloppuisin on aikaa hoitaa taas itseään ja käydä vaikka kotikotona. Tämän tietäen, voitte olla varmoja kun kerron, että viimeöiset reilut kolmentoista tunnin yöunet tuntuivat niiiin oikeutetuilta. Ja kyllähän sitä välillä pitääkin muistaa myös levätä, sillä kuten annoin ilmi, nämä kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet lievästi sanottuna hektistä aikaa.
Vaikka nyt jo tuntuu, että kesän jälkeen on tapahtunut ihan hirveästi, niin tämähän on kaikki vasta alkua, enkä millään malta odottaa, mitä kaikkea Jyväskylällä on minulle tarjottavana. Siihen asti, nyt naatitaan!
