Siili. Kun nousin kampaajan tuolista, hiukseni olivat pisimmillään kuusi millimetriä pitkiä. Minulla ei ole koskaan ollut näin lyhyitä hiuksia. Paitsi ehkä silloin, kun synnyin. Eikä ehkä silloinkaan.
En ole vähään aikaan tuntenut oloani näin itsevarmaksi, kauniiksi tai sensuelliksi. Leikkautin siilin uteliaisuudesta ja itsen toteuttamisen halusta.
Onpa tästä taloudellista ja ajallistakin hyötyä: hiusten laittamiseen ei mene ollenkaan aikaa (paitsi jos niitä unohtuu silittämään vartiksi). Sen lisäksi tämän mallin pito ei vaadi hiusvahaa tai -lakkaa eikä oikein shampootakaan. Kihartimeni jäi juuri turhaksi ja suoristusrautani oli valmiiksi rikki. Hiukseni ovat kuivat oikeastaan jo kun laitan suihkun pois päältä. Otsan iho saa taas hengittää. Entä ne huonot puolet?
Nada. Oman olemukseni kannalta sillä ei ole mitään väliä, minkä mittaiset hiukseni ovat, enkä myöskään jaksa uskoa, että esimerkiksi työhaussa hiukseni olisivat negatiivinen tekijä. Vanhempani eivät pidä näin lyhyistä hiuksista minulla, mutta he lupasivat pitää ajatuksensa ominaan, kunhan itse olen tyytyväinen. Isoveljeni halusivat kokeilla, miltä hiukseni tuntuivat.
Muiden ihmisten mielestä olen rohkea, kun uskallan kokeilla erilaisia asioita. He ovat oikeassa. Vaatihan tämä rohkeutta siitä huolimatta, että olen halunnut tehdä tämän joskus, jo yläasteelta lähtien. Nyt koin, ettei mikään estä minua, ja ehkä ihan vain oikeasti halusin päästä hiuksistani eroon.
Katsokaa kuvia tarkasti, jos haluatte nähdä miltä tyytyväisyys ja itsensä rakastaminen näyttää.