Pyrin kaikkien mahdollisuuksieni mukaan välttämään sellaisen väitteen käyttöä, kuin "naisen/miehen/kenenkään kuuluu olla asiaa x". En halua asettaa rajoja kenenkään, myöskään itseni, olemiselle. Tietysti omaan paljonkin mielipiteitä monista asioista, mutta sillähän ei ole mitään merkitystä kenenkään muun olemassaolon kannalta.
"Hiukset ovat naisen kruunu" ja muut vanhanaikaiset sanonnat ovat mielestäni lähinnä huvittavia, sillä en voisi vähempää välittää siitä, mikä on jonkun toisen mielipide siitä, miksikä päästäni kasvavat karvat minut määrittävät toisten silmissä. (Huh, mikä lause!) Onhan se nyt aika järjetöntä, että kehon tietyn alueen karvoituksen pituus mittaa feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Toisaalta, samaa voisimme kummastella värien puolesta; punainen tytöille ja sininen pojille. Miksi juuri hiukset? Ehkä siksi, että ne ovat ihmisen kaikista näkyvin karvoitus, toisin kuin vaikka sääri- tai kainalokarvat. Toisaalta, liittyyhän muihinkin kehon karvoihin sukupuolittuneisuutta. Miehet saavat rauhassa rehottaa sieltä sun täältä, mutta julkisuudessa, mainoksissa ja koulujen pukuhuoneissa naiset ovat karvattomia. Eikö meille tule sitten helpommin kylmä?
Minä pidän itsestäni lyhyillä hiuksilla. Koen oloni itsevarmaksi ja voin varmuudella vakuuttaa olevani nainen, niin isolla kuin pienelläkin alkukirjaimella (nainen kun ei ole erisnimi). Läheiseni eivät ole myöskään kaikonneet silloin, kun hiukseni ovat kadonneet kampaajan tuolin lähiympäristöön ja paitani kauluksen alle. Päin vastoin, muutamat ystäväni ovat sen sijaan maininneet, että lyhyet hiuksethan sopivatkin minulle paremmin! Toisaalta, sopivuus on mielipidekysymys, mutta en ole koskaan väittänyt vastaankaan.
Ihailen erästä naispuolista ystävääni, joka säännöllisesti kyllästyy hiuksiinsa ja ajelee ne pois. Monille ihmisille hiukset tuntuvat sydämen asialta. Niitä pitää vaalia, kasvattaa, hoitaa ja suojella. Mutta mikä olisikaan parempi tapa vaalia hiuksia, kuin leikkaamalla ne pois? En tiedä, liittyykö mainitsemani ystävän hiusten leikkaamiseen mitään sen ihmeempää kuin halu päästä pääkarvoista eroon, mutta liekö silläkään sen suurempaa merkitystä.
Asia, joka tulee esille säännöllisesti minun kanssani hiuksista puhuttaessa, on niiden kasvaminen. Jokaiselle, joka on joskus leikannut hiuksensa omalla mittakaavallaan lyhyiksi, on realisoitunut, että ne kasvavat aina takaisin. Hiukset kasvavat ja uusiutuvat jatkuvasti. Silti ihmisiä pelottaa mennä saksien alle. Miksi? Miksi hiukset kuitenkin nähdään uusiutumattomana luonnonvarana? Jonakin, jonka voi menettää, eikä saada sitten enää takaisin?
Julkisuuden henkilöistä muunmuassa Natalie Portman on puhunut siitä, kuinka vapauttavaa on elää lyhyillä hiuksilla: "Jokaisen naisen pitäisi kokea se ainakin kerran." Tiistain kampaajakäynnillä vakaasti päätimmekin luottokampaajani kanssa, että tämä nainen valmistuu ilman hiuksia. Nyt on kuitenkin nautittava näistä, hempeän vaaleanpunaisista hiuksista sen aikaa, että ne haalistuvat ja kasvavat ja aika on kypsä.