Itsensä rakastaminen on mutkikas juttu. Se on kamalan vaikeaa, ja toisaalta tuntuu, ettei meidän haluttaisi rakastavan itseämme. Milloin missäkin tulee vastaan esimerkiksi laihdutus- tai muita fyysisen parantelun vinkkejä, "Kuinka olla parempi ihminen" -artikkeleita ja ihan jo sekin, että jokainen mainoskuva on Photoshopin viimeistelemä, kertoo jotain siitä, mitä meidän haluttaisiin itsestämme tuntevan.
Kun ei rakasta itseään, kokee riittämättömyyttä. Toisaalta, vaikka kokisikin useimmiten rakastavansa itseään, voi silti tulla hetkiä, joissa tuntee olonsa puutteelliseksi. Voikohan itseään edes rakastaa täysin?
Täydellinen ihminen on konsepti, joka on itsessään mahdottomuus. Täydellisiä ihmisiä ei ole. Milloin jokin asia on täydellinen? Ympyrä, se tuttu muoto, voi olla täydellinen. Kuitenkin, ihmiset ovat niin paljon enemmän kuin vain muotoja. Olemmehan elollisia olentoja, yksilöitä, persoonia, rooleja, organismeja, ääniä ja tunteita. Vaikka olemme kukin yksittäisiä asioita, olemme kokonaisuuksia, joista jokainen hieman erilainen. Miten tällaisesta ryhmästä, joista jokainen on elänyt hieman eri variaation hetkiä ja tunteita, voisi löytyä se Täydellinen Ihminen?
Epäilemättä hyvin, hyvin suuri osa ihmisistä kokee jossain elämänsä vaiheessa riittämättömyyttä, kun ei pystykään olemaan se oman elämänsä Täydellinen Ihminen. Meillä on tapana verrata itseämme muihin, mutta yleensä tämä vertailu koskee vain tiettyjä ominaisuuksia itsessämme ja muissa, tai vertailu on hyvin mustavalkoista. "Olen ihan hyvä jalkapallossa, mutta olen ruma." "Tuolla toisella on paremmat ihmissuhdetaidot, mutta sillä on kyllä oudot korvat."
Itsekin olen kokenut useasti riittämättömyyttä. Arkisissakin hetkissä, kun olen olettanut jonkun odottaneen minulta enemmän, kuin mihin olen pystynyt. Luultavasti olen kuitenkin itse odottanut itseltäni enemmän kuin mitä tiesin osaavani tai olevani. Viimeisimmät riittämättömyyden tunteet ovat tulleet, kun olen katsellut itseäni työntekijänä, opiskelijana, naisena ja ihan vain ihmisenä. Ei mitään pikkujuttuja, vaikka toisaalta kyseenalaistamiseni ei ole koskenut ihan koko ihmisyyttäni tai kykyjäni tehdä töitä, vaan pienempiä osa-alueita.
Tässä elämäni hetkessä koen kuitenkin yleisesti enemmänkin ylpeyttä itsestäni. Hitto, valmistuinhan lukiosta suunnitelmien mukaan JA pääsin toiseen vaiheeseen useaan hakukohteeseeni. JA olen käynyt töissä ja tulen käymäänkin. Hitto! Uskon, että myös pienillä saavutuksilla ja onnistumisilla on painoarvoa. Imuroin tänään. Olin kohtelias tuntemattomalle. Osasin arvostaa luonnon kauneutta. En heittänyt ruokaa roskiin!
Sikäli mikäli asiani ovat juuri tässä hetkessä oikein muikeasti, löydän silti itseni etsimästä niitä puutteita, vajavaisuuksia. Vaikka en haluaisikaan sitä myöntää, niin koen epävarmuutta paljonkin myös niistä "mun jutuista". Olenko tarpeeksi hyvä laulajana? Pitäisikö nyt sitten kuitenkin kasvattaa pitkät hiukset?
Ja kun olen tarpeeksi lyhyen aikaa ehtinyt miettiä epävarmuuden kohteita itsessäni, tunnen oloni typeräksi. Miten voinkaan olla niin vajaaälyinen, että koen epävarmuutta asioista, jotka tekevät minusta juuri minut!
Työkeikoilla lyhyet hiukseni kyseenalaistetaan joka kerta, mutta yleisö on onneksi valmista kuuntelemaan ja laajentamaan maailmankuvaansa. Laulukeikoilla ihmiset yleensä taputtavat ja itselle tulee hyvä mieli. Minulla on mahamakkaroita ja pienet rinnat, joita en vaihtaisi mihinkään, en edes kahvipakettiin. En varsinkaan kahvipakettiin, sillä en juo kahvia.
Pohdin usein, että mikä ihme siinä on, kun kuvittelen joidenkin, minulle tuntemattomien tai tuttujenkin ihmisten pitävän minusta enemmän, jos olisin erilainen jollain tavalla. Varsinkaan asioissa, joihin en voi vaikuttaa. Varsinkin silloin, kun en itse lähtökohtaisesti olisi valmis muuttamaan itsessäni mitään juuri itseni takia.
Mitä voisi sitten tehdä, ettei kokisi jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta? Ensinnäkin sanoisin, että älä kysy ihmiseltä, joka itsekin taistelee samojen asioiden kanssa päivittäin. Minähän vain vitsailen.
Itsetuntoa ei paranneta yhdessä yössä, se on selvä. Ai ei ollut? No nyt pitäisi olla. Itsetunto ei myöskään ole pysyvä asia, eli sitä ei maagisesti kovalla työllä muuteta niin, ettei sille sitten ikinä enää kävisi mitään, että kaikki olisi armasta auvoa maailman loppuun asti. Ehei. Itsetunnon parantamiseen ei myöskään ole mitään yhtä pesunkestävää kikkaa, joka toimisi kaikilla. Mutta pari vinkkiä ei koskaan satuta ketään, eihän? (Ei takuuvarmaa.)
Yllätys sinänsä, mutta itseään ei voi rakastaa kukaan muu kuin oma itse. Kukaan muu ei voi myöskään tehdä sitä rakastamisen työtä toisen puolesta. Joten kannattanee asennoitua niin, että tästä lähtee, nyt mennään, nyt rakastutaan oikein vuosisadan rakkaustarinan elkein.
Pelkkä "minä sydän minä" -mantra ei kuitenkaan taida ihan toimia, vaan pitää ottaa ihokontakti. Mitä ne on ne asiat joita ei vielä rakasta? Onko se se tapa, jolla sulkee asiat sisään, ne kamalat varpaat vai se kykyjen puute? Paras ratkaisu on siihen tiettyyn ongelmaan suunnattu hoito. Miten varpaista voi tehdä vähemmän kamalat? Laita kynsilakkaa, pese varpaanvälit ja käytä kosteusvoidetta! Kykyjen puute? Hanki kykyjä! Kannattaa aloittaa pienestä, esimerkiksi sormivirkkaaminen on hyvä startti. Miten puuttua asioiden sisään sulkemiseen? Jätä ne sulkematta, kerro asioita itsestäsi, puhu ongelmistasi ja ajatuksistasi, pienin askelin.
Entä sitten "se joku" jolle kokee olevansa vastuussa itsestään? Höpsö, se olet sinä, ja vain ja ainoastaan sinä. Unohda valtamedia ja some ja muut, ala vastata toiminnastasi itsellesi. Kenet haluat pitää tyytyväisenä, sinut, vai konseptin, jolle et voi edes todistaa olevasi jotakin? Sitäpä minäkin. Ei kannata olla itselleen niin ankara. Sekin vielä, että kun täällä kaikilla on samanlaisia ongelmia, kannattaa oivaltaa, että muutkin voivat kamppailla samanlaisten ongelmien kanssa. Anna armoa itsesi lisäksi myös kanssaeläjillesi, näe heidänkin puolensa elämästä. Itsekin haluaisit varmasti tulla ymmärretyksi.
Täydellistä Ihmistä ei ole, mutta voit keskittyä kuvittelemaan olevasi oman elämäsi Täydellinen Ihminen. Mitä se täydellisyys oikein on? Ympyrä on täydellinen pyöreänä, ja vaikka tietysti sinäkin voit olla täydellinen pyöreänä, niin voisit keskittyä olemaan täydellinen epätäydellisenä. Aika täydellistä, vai mitä?
(Kirjoittajan huomio: Otin kirjoitukseeni mukaan vain tiettyjä näkökulmia, joten teksti voi siten vaikuttaa hieman yksipuoliselta, mutta suotakoon se minulle anteeksi. Hitto!)
